Apua, ihmiset katsoo!

Apua, jännittää. Posket ja kaula punoittavat. Sanat menevät sekaisin, ajatus ei kulje. Tuttua varmasti jokaiselle jossain määrin oli kyse sitten kouluesityksestä, seminaarissa esiintymisestä tai ison yritystapahtuman Keynote –puhujana toimiminen. Muiden tarkkailtavana oleminen ja itsensä muiden arvioitavaksi altistaminen ei ole kaikille yhtä helppoa. Kun keho tulkitsee tilanteen itselleen vaativaksi, hermosto reagoi ja adrenaliinin eritys lisääntyy. Syke nousee, hikoiluttaa, vapisuttaa, ehkä jopa huimaa. Esiintymisjännitys voi aiheuttaa stressiä, joka saattaa pahimmillaan johtaa kaikenlaisen esilläolon välttämiseen.

Esiintymisjännitys on hyvin yleistä. Kaikille, jopa kokeneille kouluttajille ja esiintyjille tulee erilaisia oireita jossain määrin. Fyysisten oireiden lisäksi yleisön edessä puhujalle voi nousta epäilyjä omasta osaamisestaan. Huomaako kaikki jännityksen ja epäröinnin? Eivät huomaa, vain pieni osa jännityksen oireista yleensä näkyy ulospäin. Koulutuksia arvioidessa mietitään useimmiten sitä, onko kouluttaja ollut ymmärrettävä ja onko sanomalla ollut toivottu seuraus, onko koulutuksen tavoite saavutettu. Ei siis haittaa, vaikka kasvot punoittavat tai ääni värisisi.

Esiintymistä voi kuitenkin harjoitella ja jännitystä vähentää. Esiintymisjännityksen lievittämiseen on useita keinoja; rentoutumis- ja hengitysharjoituksia, liikuntaa, mielikuvaharjoitteita, puheviestintäkoulutusta. Jokaisen tulee itse miettiä, mitkä ovat sellaisia keinoja, jotka sopivat juuri minulle jännityksen lieventämiseksi.

Kuvateksti: Joo tehdään -harjoitus menossa.

Kouluttajakurssilla harjoiteltiin improvisaation avulla heittäytymistä hetkeen. Koulutuksen aikana kurssilaiset opettelivat improvisaation kolmen perussääntöjen (hyväksy, vaikutu, tarjoa) avulla olemaan läsnä hetkessä ja kuuntelemaan vastapuolta. Pohdimme myös mm. häpeäkynnystä. Häpeäkynnys on se piste, jonka ylittäminen tarkoittaa siirtymistä mukavuusalueelta häpeän tunteen alueelle. Häpeäkynnys toki suojaa meitä sosiaalisilta virheiltä, mutta pääasiallisesti se rajoittaa meitä tekemästä sellaisia asioita, joista voisimme nauttia. Jatkuva häpeäkynnyksen ylittäminen epämukavuusalueelle on kuitenkin raskasta ja siksi meidän tuleekin altistaa itseämme erilaisille tilanteille pikkuhiljaa sekä harjoittaa lisäksi todellisuustarkastuksia: Mikä on pahinta mitä voisi oikeasti tapahtua? Muista, että yleensä ei tapahdu yhtään mitään! Voit kouluttajana lohduttautua aina sillä.

Teksti ja kuva Annu Kajanne.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s