Naiset opettelevat turvallisuustaitoja Sotinpurolla

Sotinpurolla Nurmeksessa opetellaan turvallisuustaitoja tänä viikonloppuna. Naisten oma PikkuNASTA Mielikki2019-valmiusharjoitus toteutetaan osana isompaa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Kotiseutuharjoitusta.

Mielikki2019-harjoituksessa on kolme kurssia ja niihin osallistuu yhteensä noin viisikymmentä naista. Selviytymistaitoihin johdattavat maastotaidot ja luonnonmuona sekä liikenneturvallisuuden ja sähköttä selviytymisen asiantuntijat.

Maastotaidot ja luonnonmuona-kurssilla opetellaan valmistamaan ruokaa luonnonantimista ja selviytymään erilaisissa maasto-olosuhteissa. Liikenneturvallisuuden kurssilla mm. harjoitellaan ajoneuvon käsittelyä ja toimintaa liikenneonnettomuudessa. Selviytyminen sähköttä kurssin jälkeen osallistuja osaa varautua sähkökatkoon ennakkoon ja selviytyä omavaraisesti 72 tuntia.

Odotan viikonloppua jännityksellä, mutta rauhallisin mielin. Kurssinjohtajat ja kouluttajat ovat paneutuneet kurssien suunnitteluun ansiokkaasti. Harjoituksen valmistelu yhteistyökumppanien kanssa on ollut antoisaa ja uskon, että harjoitus tulee olemaan mieliinpainuva kokemus sekä kurssilaisille, että organisaation edustajille.

Harjoitus etenee Mielikin, Metsän kuningas Tapion puolison elämänviisautta noudattaen. ”Siniviitta, viidan eukko, mieluinen metsän emäntä, anna tie, avaa portti, minun metsällä käydessäni” harjoituksen johtaja Marketta Kuikka kertoo.

Mielikki2019-harjoitus alkaa perjantaina 30.8. kello 17:00 ja päättyy sunnuntaina kello 15:00.

”Ajokoulussa”

Liikenneturvallisuus- ja B-ajo-oikeus -kurssilla oli mahdollisuus suorittaa puolustusvoimain B-ajolupa. Ja kaikki 20 kurssilaista sen suorittivatkin.

-Parasta oli koko kurssilla se, että saatiin tehdä käytännön hommia. Ajettiin maastossa, opeteltiin peruuttamista keilaradalla ja peräkärryn kanssa, luetteli Tiina Hinkka.

Saatiin tutustua autoihin oikein perusteellisesti. Vaihdettiin öljyt ja renkaat, tarkistettiin nesteet ja monta muuta asiaa, jatkoi Tipe Pylvänäinen.

-Mehän ollaan nyt ihan ammattilaisia. Kursseilla meitä voi tilata sitten kuljettamaan.

Luvan haltijalla on siis oikeus ajaa puolustusvoimien ajoneuvoja ja toimimiseen koulutuksissa ja harjoituksissa puolustusvoimien ajoneuvojen kuljettajana.

Koulutuksessa harjoiteltiin ajoneuvon käyttöönottotarkastusta, päivittäishuoltoa sekä toimintaa tyypillisimmissä liikenneonnettomuuksissa ja hätäensiavun antamista onnettomuuspaikalla.

Kurssilla perehdyttiin ajoneuvon käyttöön vaikuttaviin erityismääräyksiin (B ajo-oikeusteoria) sekä suoritettiin ajo-oikeuden myöntämiseen liittyvä ajoharjoittelu.

Kurssille pääsy edellytti teoriaosuuden suorittamista pv-moodle -verkkokurssilla hyväksyttävästi ennen kurssille tuloa sovittuna ajankohtana. Kurssilaisella piti olla vähintään B-luokan ajokortti eikä saanut olla vakavia ajo-oikeuteen vaikuttaneita/vaikuttavia rikkomuksia

Koulutus antoi kurssilaisille valmiuden ennakoida ja arvioida liikenteen riskitilanteita ja vastuullista toimintaa tieliikenteessä. Kurssin johtaja Marjo Törmikoski oli erittäin tyytyväinen kurssilaisten aktiivisuuteen ja toimintaan kurssin aikana.

Teksti: Terttu Niemelä

Kuvat: Pilvi Vihanta