Pukeutuminen maastovaatteisiin, jalkaan huopakumpparit ja metsäsukset. Ja eiku menoksi. Maastotaidot talvella -kurssi starttasi hiihtäen Someroharjulta Pahkamaalle. Siirtymään oli varattu aikaa kaksi tuntia, mutta matka taittui kurssin johtajien mielestä huippunopeasti, 45 minuutissa.

Kuljetukseen oli lastattu ruokatarvikkeet, teltat, kamiinat, lumipuvut, reput, makuupussit alustoineen, lyhdyt ja kaikki muu 28 kurssilaisen maastossa toimimista ja yöpymistä varten tarpeellinen varustus. Maastossa on lunta liki metri, mutta sehän ei kurssin reippaita naisia hidasta. Tälle porukalle lumi ei ole este, ehkä korkeintaan pieni hidaste.

Ensimmäinen urakka oli lapioida lunta isoihin kasoihin, joista iltapäivällä oli tarkoitus kaivaa lumiluolia ja igluja. Sään lauhduttua plussan puolelle katoksellisten tilapäismajoitteiden rakentamisesta luovuttiin. Sen sijaan kaivettiin kuoppia ja kieppejä. Kurssilaisia ohjasivat kokeneet lumirakentamisen ekspertit Visa Björn ja Jari Marjala.
-Lumesta syntyneitä kuoppia vuorattiin kuusenoksilla, ja 14 rohkeaa kurssilaista ilmoitti nukkuvansa lauantain vastaisen yön taivasalla, kertoo kurssin varajohtaja Sanna Laihola-Baas.
Lumirakentamisen lisäksi kurssilaiset kokosivat kaksi puolijoukkuetelttaa, joka yhteistyöllä sujui kommelluksitta, lisää kurssin johtaja Tuovi Palomaa. Kurssilla ollaan paljon ulkona, liikutaan maastossa, harjoitellaan suunnistusta ja kartanlukutaitoa sekä tehdään ruokaa ulkoilmaolosuhteissa. Lisäksi opetellaan keskeisiä retkeilijän ensiaputaitoja talvella.

-Kurssilainen osaa tunnistaa talviolosuhteiden erityisvaatimukset liikuttaessa ulkona ja osaa erilaisia selviytymiskeinoja kylmissä maasto-olosuhteissa, vakuuttaa kurssin varajohtaja Sanna Laihola-Baas. -Hiihtotaito ja lumikenkäily ovat aika tärkeitä taitoja maastossa talvella liikuttaessa.
Kurssilla on varsin kokeneita maastossa kulkijoita, johtajat päättelevät. Siihen viittaa sekin, että ennakkokyselyjä ei ole juuri tullut.
-Kurssilaisilla on hallussa se, että ruuan laitto kylmissä olosuhteissa on aivan toista kuin kesällä. Samoin vaatetus ja kaikki muu varustaminen poikkeaa oleellisesti kesäolosuhteista, Laihola-Baas kertoo.
Yhtä lailla talviolosuhteissa pärjää vähälläkin kokemuksella, kun asenne on oikea. Juuri oikea asenne on esimerkiksi Oulun yliopistosairaalassa sairaanhoitajina toimivalla naisnelikolla, josta kaikki ovat ensikertalaisia.
-Hiihtohan ei pohjoisen naisia huolestuttanut, vaan suurin huoli oli se, että löytyykö sopivankokoiset kengät pieneen jalkaan, naureskelee sairaanhoitaja Sirkka-Liisa Kurkela.

Revontuli-harjoitukseen lähdön kimmokkeena oli, että haluttiin tietää, miten täällä homma toimii ja mitä harjoitus pitää sisällään. Saatiin vinkki, että ilmoittautumisessa pitää olla nopea. Niinpä olimme heti käsi liipasimella ja kaikki neljä päästiin mukaan.
Teksti: Terttu Niemelä
Kuvat: Jaana Hirvonen