
Arki on täynnä vaaroja
Kaduilla voi tapahtua todella paljon, ainakin jos seuraa toiminta väkivaltaisessa ääritilanteessa kurssia. Aamupäivä meni ensiavun merkeissä. Kurssilaiset harjoittelivat perus ensiaputaitoja. Nyt jokainen on harjoitellut elvytystä, painesiteen laittoa ja paljon muuta. Samaan aikaan koulutettiin itsepuolustusta.
Iltapäivällä huudot kaikuvat varastojen välillä. Kun lähestyy huomaa tilanteen olevan päällä. Kurssi harjoittelee rastikoulutuksia. Yksi tilanne on sellainen, että haavoittunut mies löydetään maasta. Kun ryhmä lähestyy auto ajaa paikalle ja ulos hyppää kaksi miestä, yhdellä pesäpallomaila ja pistooli toinen kirves kädessä. Mitä tehdään?

Kaikki kurssilaiset toimivat todella hienosti ja olivat selvästi kuunnelleet mitä kouluttajat olivat kertoneet. Tämmöisessä tilanteissa ei ole aikaa miettiä on vain pakko toimia jollakin tavalla. Rastin jälkeen käytiin hieman läpi mitä olisi voitu tehdä toisin.
Selviytyminen sähköttä.
Aamupäivällä vapaapalokunta kävi kouluttamassa kurssia. Alkusammutuksessa harjoiteltiin mitä tehdään, jos henkilö on syttynyt palaamaan ja sammuteltiin roskiksia. Kurssi sai myös simuloida miltä tuntuu olla asunnossa, joka on täynnä savua.

Miten selviäisit kotona ilman sähköä pari päivää? Tilanne voi olla todella erilainen riippuen siitä asut kerrostalossa tai omakotitalossa missä on oma kaivo. Kotivara pitäisi riittää useammalle päivälle. Säilykkeet, lastenruokia, näkkileipää, pikariisiä, linssejä, pastaa, iskukuumennettua maitoa ja muuta joka säilyy pitkään. Noin pari litraa vettä on myös hyvä olla kotona.
Kurssi siirtyi päivänaikana myös maastoon harjoittelemaan trangian käyttöä. Mitäköhän ruokaa siellä valmisteltiin? Huomenna sitten teemana esiapua.