Brrumm, Brumm, Brum… Moottorikelkka murahtelee ajohaluja, kun kurssilainen vääntää moottorikelkan kaasukahvasta. Vielä lyhyt turvallisuuskertaus, ja kurssinjohtaja Tanja Sälevä antaa luvan lähteä liikkeelle.
Kurssilaisia jännittää ja hieman pelottaakin, mutta teoriassa hyvin opeteltu on puoleksi tehty. Letkassa ajon lähtö onnistuu ilman kommelluksia ja kuskien naamat loistavat kypärien alla kuin Naantalin aurinko, vaikka pohjoisen lumilla Rovaniemellä ollaan. Matkan varrella tuli kiperiäkin tilanteita, mutta niistäkin selvittiin ja opittiin.

Moottorikelkan käyttö ja maastoajo -kurssi oli koko Revontuli 2019 -harjoituksen suosituin kurssi. Se täyttyi puolessatoista minuutissa, ja varapaikoille ilmoittautui kymmeniä. Kurssin suosio kertoo kuinka paljon naisia kiinnostaa osata ajaa kelkalla. Naisten Valmiusliiton pääsihteeri Kaarina Suhonen ei yllättynyt kurssin suosiosta. Sen sijaan häntä hämmästyttää se intohimo ja pettymys, mitä kurssin ulkopuolelle jääminen aiheutti.

Kurssilla sai oppia moottorikelkan turvalliseen käyttöön sekä harjoiteltiin maastossa ajamista, paikantamista ja ensiapua. Moottorikelkalla ajamisen perusteet, maastoliikennelaki, moottorikelkan käyttö ja pukeutuminen, kuorman ja peräkärryn lastaaminen, kuuluivat kaikki opetukseen.

Kelkkaillessakin on syytä varautua siihen, että voi sattua vahinko. Niinpä koulutuskokonaisuuteen kuului Anu Keräsen havainnollistamana ensiavun antamista.
Koulutuksen myötä kurssilainen tietää moottorikelkkailijalta vaadittavia taitoja ja osaa arvioida omia kykyjään käyttää moottorikelkkaa turvallisesti erilaisissa luonnon olosuhteissa normaaliolosuhteissa valmiilla reitillä.
Teksti: Terttu Niemelä
Kuvat: Mottorikelkkakurssilaiset ja Pilvi Vihanta