Maastotaitoja harjoittelee Friski 2021-harjoituksessa ympäri Suomea kerääntynyt kurssilaisten joukko, josta suurin osa on pitkän linjan NASTA-konkareita. Suurimmalla osalla on jonkinlaista harrastustaustaa retkeilystä, vaeltamisesta tai muusta luonnossa liikkumisesta. Kyseessä onkin jatkotason koulutus, joten kurssilaisilta edellytetään perustason maastotaitojen hallintaa ja jonkin verran aiempaa maastokokemusta. Viikonloppu vietetään maastossa ilman sähköä, juoksevaa vettä ja sisävessaa.
Kurssilla yövytään ja ruokaillaan maastossa.
Kurssilaiset majoittuvat kahteen puolijoukkuetelttaan ja kipinävuorot oli jaettu reilusti osallistujien kesken.
Kurssilla valmistettiin teetä havunneulasista.
Kirpeässä syyssäässä opeteltiin myös vesistön ylittämistä eri menetelmin.
Tänä vuonna Fanni 2019-harjoituksessa järjestettiin ”Selviytyminen maastossa” – kurssi luontevana jatkumona viime vuoden peruskurssille, joka pidettiin myös Hiukkavaaran maastoissa.
Kurssilla opetettavat taidot antavat valmiuksia selviytyä luonnossa, mutta myös mahdollisissa pitkittyneissä häiriötilanteissa tai poikkeusoloissa.
Maastotaidot -kurssit ovat suosituimpien kurssien joukossa vuodesta toiseen.
Oulussa huippukouluttajat
Kurssin alkaessa tunnelmat kurssilaisten keskuudessa olivat hyvin odottavat, sillä kouluttajaksi oli saatu erittäin kokenut maastotaitojen kouluttaja ja reserviläinen Visa Björn Oulusta.
Maastotaidot -kurssit ovat suosituimpien kurssien joukossa vuodesta toiseen, joten jatkotasolle on selvä kysyntä.
Nyt heti ensimmäisenä yönä päästiin nukkumaan tilapäismajoitteisiin keskelle metsää, tähtitaivaan alle. Ryhmäytyminen lähti hyvin käyntiin, kun jokainen auttoi toistaan ja veisteli puukolla havuja valmiiksi hakkualueen puista valmistellessaan yöpymispaikkaa.
Työtä vaikeutti pimentyvä metsä ja haastava maasto, mutta jokainen kurssilainen onnistui tekemään varsin nopeasti makuupedin, jossa nukkui ensimmäisen metsäyön.
Luonnonmuonaa ja rinkkalautan tekoa
Lauantai-aamuna kurssilaiset kertasivat keskeisten välineiden oikeaa käyttöä mm. tekemällä tulet maakuoppaan ja vuolemalla trangialle erilaisia pidikkeitä nuotiolle.
Teltan pystytys tehtiin porukallen niin, että kaikki tolpat, maakiilat ja keskisalko tehtiin itse. Lopuksi kokonaisuuden viimeisteli kaminan paikalleen laitto. Jotta yö rakennetussa teltassa olisi ongelmaton, kerrattiin ryhmälle telttaturvallisuutta.
Iltapäivällä kurssi siirtyy syvemmälle metsään, jossa valmistellaan luonnonmuonaa ja valmistaudutaan selviämään päivällä tehdyissä tilapäismajoitteissa, joissa voisi yöpyä pidempi aikaisestikin.
Mielenkiintoiselta kuulostaa myös tuleva oppimistehtävä ”rinkkalautta”.
Oulun Hiukkavaarassa pyörii 4.-6. lokakuuta PikkuNASTA -harjoitus nimeltä FANNI 2019. Vapaaehtoisten naisten järjestämä ja naisille kohdennettu varautumis- ja turvallisuusharjoitus järjestetään nyt toista kertaa Oulussa.
Harjoituksen nimen innoittajana Fanni Luukkonen
Fanni Luukkonen syntyi Oulussa vuonna 1882. Hänellä oli näkyvä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa viidentoista vuoden ajan, sillä Fanni tunnetaan parhaiten naisten vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestön Lotta Svärdin puheenjohtajana toimimisesta vuosina 1929-1944.
Luukkonen oli perustamassa ja toimi myös puheenjohtajana Suomalaisen Naisliiton ry:n Oulun jaostossa vuonna 1907, joka yhä toimii aktiivisesti naisten tasa-arvon lisäämiseksi.
Fanni Luukkonen suoritti ensimmäisen elämäntyönsä opettajana kotikaupungissaan Oulussa ja myöhemmin Sortavalan seminaarissa, tyttöharjoituskoulun yliopettajana. Hänen toinen elämäntyönsä oli lottajohtajan tehtävä. Rakkaus isänmaahan oli se suurin voima, jonka avulla hän jaksoi johtaa ja uudistaa Lotta Svärdin toimintaa ankarina sotavuosina. Hän herätti luottamusta ja arvostusta kaikissa yhteiskuntapiireissä.
Fanni Luukkonen kuoli Helsingissä 1947 sydänkohtaukseen. Fanni Luukkosen sukuhauta löytyy Iin Kurunsaaresta ja hänen muistolaattansa on Heinätorin koulun puistonpuoleiselta sivulla Oulun keskustassa.
Naisia Espoosta Kittilään
Fanni 2019 harjoitukseen Ouluun on kokoontunut lähes sata naista Espoosta Kittilään. Kursseilla koulutetaan viikonlopun ajan arjen turvallisuutta, henkistä kriisinhallintaa, harjoitellaan vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA) toimintaa sekä selviytymistä haastavissa maasto-olosuhteissa.
Harjoituksen valmistelut on aloitettu viime vuonna heti ensimmäisen, hienosti sujuneen Fanni-harjoituksen jälkeen. Harjoituksen johtoon sitoutui pitkälti samoja ihmisiä, jotka olivat luomassa jo Oulun ensimmäistä harjoitusta.
Toisen harjoituksen ollessa sujuvasti käynnissä, halu siihen, että Oulun omalle pikkuNASTA -harjoituksille tulisi jatkumoa vahvistuu. Vuosittain toistuvana harjoitus mahdollistaa organisaation, kurssinjohtajien ja kouluttajien jatkuvan oppimisen.
Kokemattomimmille NASTA-kouluttajille paikallisissa harjoituksissa on helppo käydä vahvistamassa omia kouluttamistaitoja. Kokemuksen kertyessä tulevissa harjoituksissa on mahdollista ottaa isompaa roolia ja vastuuta kurssien toteutuksesta. Näin tehtävät ja osaaminen ovat sopivassa suhteessa keskenään ja myös paikallinen ”kouluttaja- ja osaajapankki” vahvistuu.
”Nokkos- ja sienikeitto, kuusenkerkkä-puolukkasurvos, nokkosletut ja yrttimunakas”” luettelee kouluttaja Sisko Tuomainen. Siinä on Maastotaidot ja luonnonmuona kurssilaisten alustava illallismenu, mutta ihan lopullinen päätös tehdään vasta kun on käyty keruureissulla ja nähty mitä saaliiksi saadaan.
Normaalisti tähän aikaan vuodesta ruokalistalta löytyisi
sieniä. Kuivuuden takia niitä on tänä vuonna niukasti, joten Sisko kehottaa
etsimään marjojen lisäksi nokkosia ja maitohorsmaa. Ennen lähtöä käydään vielä
yhdessä läpi ”luonnonyrttien keräämisen ABC” eli millaisia kasveja, milloin,
mistä, miten ja kuinka paljon voi kerätä.
Kasvien tunnistamisen ja niistä maastossa ruoan laittamisen lisäksi kurssilla opetellaan mm. kenttähygieniaa ja elintarvikkeiden säilytystä maastossa, turvallista maastossa liikkumista ja palautetaan mieliin suunnistuksen perusperiaatteita.
PikkuNASTA Mielikki 2019-harjoituksen kaikki osallistujat käyvät kuuntelemassa Vapepa -infon, jossa kerrotaan perustietoa vapaaehtoisen pelastuspalvelun eri tehtävistä ja kuinka toimintaan pääsee mukaan. Myös hätäensiapu- ja paikallisen pelastuslaitoksen johdolla tapahtuva alkusammutuskoulutus toteutetaan jokaisella kurssilla.
Mielikki 2019-valmiusharjoituksessa suurin osa opetuksesta tapahtuu ullkona ja kurssilaiset majoittuvat puolijoukkuetoissa. Itse kasatuissa, tietenkin.
Niin, se illallinen. Menu sisälsi mm. kuusenkerkkä-puolukkasurvosta, nokkosmuhennosta ja jälkkäriksi kaura-omenapaistosta – nam!
Sotinpurolla Nurmeksessa opetellaan turvallisuustaitoja tänä viikonloppuna. Naisten oma PikkuNASTA Mielikki2019-valmiusharjoitus toteutetaan osana isompaa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Kotiseutuharjoitusta.
Mielikki2019-harjoituksessa on
kolme kurssia ja niihin osallistuu yhteensä noin viisikymmentä naista. Selviytymistaitoihin
johdattavat maastotaidot ja luonnonmuona sekä liikenneturvallisuuden ja
sähköttä selviytymisen asiantuntijat.
Maastotaidot ja luonnonmuona-kurssilla opetellaan valmistamaan ruokaa luonnonantimista ja selviytymään erilaisissa maasto-olosuhteissa. Liikenneturvallisuuden kurssilla mm. harjoitellaan ajoneuvon käsittelyä ja toimintaa liikenneonnettomuudessa. Selviytyminen sähköttä kurssin jälkeen osallistuja osaa varautua sähkökatkoon ennakkoon ja selviytyä omavaraisesti 72 tuntia.
Odotan viikonloppua jännityksellä, mutta rauhallisin mielin. Kurssinjohtajat ja kouluttajat ovat paneutuneet kurssien suunnitteluun ansiokkaasti. Harjoituksen valmistelu yhteistyökumppanien kanssa on ollut antoisaa ja uskon, että harjoitus tulee olemaan mieliinpainuva kokemus sekä kurssilaisille, että organisaation edustajille.
Harjoitus etenee Mielikin, Metsän kuningas Tapion puolison elämänviisautta noudattaen. ”Siniviitta, viidan eukko, mieluinen metsän emäntä, anna tie, avaa portti, minun metsällä käydessäni” harjoituksen johtaja Marketta Kuikka kertoo.
Mielikki2019-harjoitus alkaa perjantaina 30.8. kello 17:00 ja päättyy sunnuntaina kello 15:00.
Parolannummen maisemiin kokoontuu tulevana viikonloppuna noin
sata naista LEOPARDI2019-harjoitukseen opettelemaan turvallisuus- ja
varautumistaitoja erilaisten arjen häiriötilanteiden varalta.
Arjen poikkeustilanteet yltävät harvoin valtaisiin
mittoihin, mutta pienistäkin sattumuksista voi aiheutua vaaraa, jos niitä ei
ole ennakoitu eikä niihin ole osattu varautua. Kyse voi olla sähkökatkosta, munkkirasvan
kaatumisesta hellalle, sairauskohtauksesta työpaikalla, pelkoa herättävästä
tilanteesta kadulla, oudosta sähköpostiviestistä tai suunnan katoamisesta
sieniretkellä.
Panssariprikaatissa järjestettävä harjoitus on
valtakunnallinen Naisten Valmiusliitto ry:n järjestämä ja vapaaehtoisten
naisten toteuttama, naisille kohdennettu valmiusharjoitus.
Perjantaista sunnuntaihin perehdytään kyberturvallisuustaitoihin
viestintäkonsultti Christina Forsgårdin
johdolla ja kriisiterapeutti Pia
Yli-Pirilä valmentaa henkistä kriisinkestävyyttä. Jokanaisen selviytymistaitoihin
johdattavat liikenneturvallisuuden, alkusammutuksen, hätäensiavun, itsepuolustuksen,
sähköttä selviytymisen ja kotivaran asiantuntijat. Lisäksi yksi kurssi antaa
koulutusnäytteet viestintäasiantuntija Katleena
Kortesuon ohjastamalla kouluttajakurssilla.
Leopardi2019-harjoitus,
valtakunnallinen Naisten Valmiusliitto ry:n kaikille yli 18-vuotiaille naisille
avoin pikkuNASTA-harjoitus Panssariprikaatissa Parolannummella Hattulassa 24.–26.5.2019.
Osallistujia n. 100 henkilöä.
”Lika pitää lämpimänä” sanoo kokenut Niksulan maastokurssin varavetäjä Satu Rajala. Maastokurssilaisten ei kannata peseytyä koko viikonloppuna vaan säästää se nautinto lähtöhetkeen. Kädet pestään kuitenkin vedellä ja saippualla tarpeen mukaan. Käsidesiä käytetään vain infektiokausina, vaikka sitä näyttää olevan miehistötiloissa tarjolla.
Kuva: Maastotaidoissa kahvi ei ole kortilla, mutta vaatii hiukan vaivannäköä.
Jos peseytyminen onkin toisarvoista niin kahvista ei tingitä. Trangioita olikin iso pino nätisti kasattuna nuotiopaikan kupeella, tietysti tahrattomiksi puunattuina. Tulevan illan päivällismenu alkoi maittavalla, juuri kerätyistä sienistä valmistetulla sienisipulihöysteellä. Muu osuus päivällisestä jäi meille vierailijoille arvoitukseksi kun emme huomanneet sitä sienistä kateellisina kysellä.
Olosuhteet leirillä vaikuttavat olevan kunnossa. Löytyy kaksi WC-koppia eli ihan riu´ulla ei tarvitse asioitaan toimittaa.
Kuva: Maastokurssin virolaisvahvistukset Kristina ja Olga olivat vaikuttuneita puukonkäsittelytaitojen opettelusta, tehdyistä kiehisistä ja suomalaistelttojen näppäristä teltannyöreistä. Sen sijaan sienitietous oli heillä hallussa.
Kurssin virolaiset osallistujat Kristina ja Olga ihastelivat kiehisten tekoa, ja teltan nyörien sitominen, kiristäminen ja uudelleen kiinnittäminen oli heistä mykistävän helppoa. Nuorimpia osallistujia kiinnosti erityisesti vieressä oleva kuntorata. Olisiko tämä tulevaisuudessa uusi Nasta-kurssiympäristö? Kurssi nuorille ja nuorekkaille kovakuntoisille naisille.
Revontuli-harjoituksen Maastotaidot talvella -kurssin tuleva johtaja Tuovi Palomaa oli tutustumassa kurssin järjestelyihin Niksulassa. Olosuhteet täällä olivat lämpimät. Maaliskuussa 2019 Rovaniemellä kurssi vietetään talviolosuhteissa. Varustukseen kuuluvat sukset ja huopakumpparit.
Teksti ja kuvat: Niksula 2018 -harjoituksen viestintäkurssi
Katarina 2018 maasto- ja luonnonmuonakurssilaisilla kävi säkä. Jäät lähtivät edellisenä päivänä, kun tämä 31 kurssilaisen ja 4 kouluttajan ryhmä siirtyi puolustusvoimien Uisko-rynnäkköveneillä Hästö Busön linnakesaarelle.
”Kaikki on mennyt erittäin hyvin. Saimme kolme telttaa ilman vaikeuksia pystyyn. Yön ukkonen ja sadekaan eivät meitä pahemmin haitanneet, mitä nyt vähän kosteutta tuli yhden teltan katosta sisään”, kertoi kurssinjohtaja Suvi Tonteri lauantiana puhelimessa.
Maasto- ja luonnonmuonakurssi antaa valmiuksia luonnossa selviytymiseen. Ohjelmassa oli majoittautumiseen, ensiapuun, suunnistukseen, turvalliseen liikkumiseen, jokamiehen oikeuksiin ja luonnonanteihin liittyviä luentoja. Osallistujista osa oli kokeneita luontoihmisiä, osa ensikertalaisia näissä ympyröissä.
”Aamupäivän ajan kurssilaiset ovat harjoitelleet ensiapua ja suunnistusta. Nyt on menossa puukko- ja kirvesvalmennus, iltapäivällä puhumme sienistä ja marjoista sekä fileroimme kaloja. Myöhemmin valmistamme neljän ruokalajin päivällisen avotulella. Ruoaksi on suppilovahverokeittoa, loimulohta, pelmenejä ja jälkiruoaksi köyhiä ritareita. Ei täällä todellakaan nälkää tarvitse nähdä”, kertoi Suvi iloisena.
Tunnelmallinen iltanuotiopiiri, jonka aikana puretaan päivän tapahtumia ja fiiliksiä, on tärkeä osa pitkää päivää. Suunnistuksesta pitäville oli luvassa myös iltarastit kauniissa saaristomaisemissa.
Uni tullee herkästi silmään jokaiselle kurssilaiselle myös toisena telttayönä. Tiiviin ohjelman ja raikkaassa meri-ilmassa vietetyn päivän jälkeen on hyvä painaa pää tyynyyn hiljaisuuden alkaessa klo 23.