Onnistumisen elämyksiä luonnossa

Tänä vuonna Fanni 2019-harjoituksessa järjestettiin ”Selviytyminen maastossa” – kurssi luontevana jatkumona viime vuoden peruskurssille, joka pidettiin myös Hiukkavaaran maastoissa.

Kurssilla opetettavat taidot antavat valmiuksia selviytyä luonnossa, mutta myös mahdollisissa pitkittyneissä häiriötilanteissa tai poikkeusoloissa.

Maastotaidot -kurssit ovat suosituimpien kurssien joukossa vuodesta toiseen.

Oulussa huippukouluttajat

Kurssin alkaessa tunnelmat kurssilaisten keskuudessa olivat hyvin odottavat, sillä kouluttajaksi oli saatu erittäin kokenut maastotaitojen kouluttaja ja reserviläinen Visa Björn Oulusta.

Maastotaidot -kurssit ovat suosituimpien kurssien joukossa vuodesta toiseen, joten jatkotasolle on selvä kysyntä.

Nyt heti ensimmäisenä yönä päästiin nukkumaan tilapäismajoitteisiin keskelle metsää, tähtitaivaan alle. Ryhmäytyminen lähti hyvin käyntiin, kun jokainen auttoi toistaan ja veisteli puukolla havuja valmiiksi
hakkualueen puista valmistellessaan yöpymispaikkaa.

Työtä vaikeutti pimentyvä metsä ja haastava maasto, mutta jokainen kurssilainen onnistui tekemään varsin nopeasti makuupedin, jossa nukkui ensimmäisen metsäyön.

Luonnonmuonaa ja rinkkalautan tekoa

Lauantai-aamuna kurssilaiset kertasivat keskeisten välineiden oikeaa käyttöä mm. tekemällä tulet maakuoppaan ja vuolemalla trangialle erilaisia pidikkeitä nuotiolle.

Teltan pystytys tehtiin porukallen niin, että kaikki tolpat, maakiilat ja keskisalko tehtiin itse. Lopuksi kokonaisuuden viimeisteli kaminan paikalleen laitto.  Jotta yö rakennetussa teltassa olisi ongelmaton, kerrattiin ryhmälle telttaturvallisuutta.

Iltapäivällä kurssi siirtyy syvemmälle metsään, jossa valmistellaan luonnonmuonaa ja valmistaudutaan selviämään päivällä tehdyissä tilapäismajoitteissa, joissa voisi yöpyä pidempi aikaisestikin.

Mielenkiintoiselta kuulostaa myös tuleva oppimistehtävä ”rinkkalautta”.

Katso videolta, miten rinkkalautan valmistus onnistui.

Sanomalehti Kaleva kirjoitti Fanni 2019 – harjoituksen kokemuksista jutun verkkolehteen: ”17-vuotias Janita vietti viime yön taivasalla”