Iloisin mielin ja kiitoksin sanottiin näkemiin NASTALempi 2022 -harjoitukselle sunnuntaina Kajaanissa.
Kainuun Prikaati tarjosi loistavat puitteet ja tukea harjoituksen toteuttamiseen. Sääkin suosi, ja koko harjoituksen yllä leijui hieno NASTA-henki.
-Yhdessä oppiminen ja tekemisen ilo, innostava ja reilu meininki, tiivisti Naisten Valmiusliiton viestintä- ja järjestösihteeri Suvi Aksela harjoituksen tunnelman.
Hän kiitti erityisesti harjoitukseen osallistuneita.
-Teistä jokainen on tärkeä osa sitä ketjua, jonka avulla pidetään yhdessä huolta Suomen ja suomalaisten kriisinkestävyydestä. Kiitos, että olet mukana.
Turvallisuusympäristömme on ratkaisevasti ja pysyvästi muuttunut. Olemme jo yli kaksi vuotta eläneet koronapandemian keskellä ja puoli vuotta sitten Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa. Suomalaisten kriisinkestävyyttä on koeteltu.
-Suomen turvallisuusstrategian ydinajatus on, että jokaisella yhteiskunnan toimijalla on tärkeä rooli kriisinkestävän yhteiskunnan rakentamisessa. Siis myös sinulla ja minulla, meillä kaikilla.
Yksi hyvä tapa vahvistaa omaa, läheisten ja koko Suomen kriisinkestävyyttä on omien varautumis -ja turvallisuustietojen sekä -taitojen kartuttaminen.
-Ja sitähän te, hyvät NASTAlaiset, olette tämän viikonlopun ajan olleet tekemässä.
Toivottavasti viikonloppu on ollut antoisa ja viette täältä mukananne uusia oivalluksia ja käytännön taitoja. Todennäköisesti olette myös solmineet uusia ystävyyssuhteita. Toivon, että olette kokeneet jotain erilaista ja mieleenpainuvaa, vaikka se olisi vaatinut hiukan omalta mukavuusalueelta poistumista.
Aksela kiitti myös Maanpuolustuskoulutuksen Pohjois-Suomen Kajaanin toimipisteen ja Kainuun prikaatin henkilökuntaa käytännön tuesta harjoituksen toteuttamisessa sekä vieraanvaraisuudesta viikonlopun aikana.
-Tällaisen suuren harjoituksen rakentamiseen ja onnistuneeseen läpivientiin tarvitaan vahvoja ja luotettavia yhteistyökumppaneita.
Aksela jakoi kiitoksia harjoituksen järjestämisestä myös Naisten Valmiusliiton Oulun alueneuvottelukunnan aktiivisille naisille sekä organisaation jäsenille hyvin tehdystä työstä.
NASTALempi 2022 -harjoituksen kokonaisvahvuus oli viikonlopun ajan noin 270 henkilöä. Tilastokyselyn perusteella eniten osallistujia, noin neljäsosa, on tullut harjoitukseen Uudeltamaalta. Seuraavaksi eniten osallistujia on Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta. Ensikertalaisia on 55 prosenttia ja jäsenjärjestöihin kuulumattomia lähes saman verran.
-Naisten Valmiusliiton tehtävä on kehittää naisten turvallisuuteen ja varautumiseen liittyviä valmiuksia koulutuksen avulla sekä lisätä naisten mahdollisuuksia toimia häiriö- ja poikkeusoloissa yhteiskunnan hyväksi.
Valmiusliitto järjestää koulutusta pääasiassa viikonlopun mittaisten NASTA- ja PikkuNASTA-harjoitusten muodossa.

NASTALempi2022 -harjoituksesta ajatukset ja katseet kääntyivät jo syyskuuhun ja PikkuNASTA Vinkaan. Se järjestetään 9.-11.9. Ilmasotakoululla, Tikkakoskella. Harjoituksen käytännön toteutuksesta vastaa Naisten Valmiusliiton Keski-Suomen alueneuvottelukunta ja harjoituksen johtajana toimii Taina Hämäläinen.
Terttu Niemelä
NASTALempi harjoituksen tiedotusvastaava