Huoli suomalaisesta ruuasta

Vaasalainen Meira-Pia Lohiluoma kantaa huolta Suomen maatalouden huoltovarmuudesta ja ennen muuta viljelijäväen henkisestä jaksamisesta.

Lohiluoman mielestä suomalaisen maatalouden tilanne tulisi ratkaista nyt, eikä jäädä odottamaan kriisin syvenemistä tai seuraavaa kriisiä.

-Huoltovarmuuden epävarmuutta lisää, riittääkö meillä tuottajia tuottamaan kotimaista ruokaa, mikä on alan kassatilanne ja miten tuottajaväki jaksaa.

Viljelijät ovat Lohiluoman mielestä perinteisesti sitkeää väkeä, mutta nyt taitaa kamelin selkä olla katkeamassa niin taloudellisesti kuin henkisen jaksamisen kanssa.

-Suomalaista ruokahuolto on syytä miettiä juuri nyt ja varautuminen hoidettava kuntoon. 

Kotimainen tuotanto on määrällisesti hyvä, mutta huoltovarmuudessa ollaan liikaa tuonnista riippuvaisia. Kysymys kuuluu, miten kasvatetaan kotimaista omavaraisuutta ruoan tuotannossa, Lohiluoma sanoo.

Kotimaisen ruuan huoltovarmuudesta huolehdittaessa pitää lähteä tilatasolta. Mikä on tilan sähkö- ja vesihuollon varautumistaso. Tilat on pitkälle automatisoitu, joten kuinka pitkiä tuotantokatkoksia tila kestää. Tiloilla ei ole vain ihmiset ja eläimet, vaan paljon muuta, koko tuotantoketju.

Lohiluoman mielestä yksi suurimpia kysymyksiä on tuottajien auttaminen nykyisessä kustannuskriisissä.

-Tilakohtaiselta tasolta tulee edetä kyläkohtaiseen ja edelleen kuntakohtaiseen varautumistasoon.

Koko Eurooppaa ajatellen Suomen ruoantuotannon merkitys kasvaa, muun muassa Euroopassa moninpaikoin vallitsevan kuivuuden vuoksi ja muiden ääri-ilmiöiden lisääntyessä.

Suomen maataloustuotannon kannalta kaksi seuraavaa viikkoa ratkaisevat ensi talven tilanteen, ja satonäkymissä on isoja vaihteluita.

Henkinen kriisinkestävyys -kurssilla käytiin läpi yksilöllisiä tapoja käyttäytyä kriisissä ja ottaa käyttöön erilaisia vuorovaikutuskeinoja auttaakseen ja tukeakseen kohdatessaan kriisissä olevaa ihmistä.

Kurssi tarjosi laajasti teoriatietoa erilaisista kriiseistä ja auttamismenetelmistä sekä eri toimijoiden rooleista auttamistilanteissa. Aiheita käytiin läpi esimerkkitapausten pohjalta ja mietittiin myös omaa käyttäytymistä ja jaksamista vapaaehtoisena auttajana. 

Kurssiin sisältyi Vapepan Henkisen tuen kurssi yhteistyössä Vapepan kanssa.

Vaasalaisen Meira-Piia Lohiluoman mielestä suomalaisen maatalouden tilanne tulisi ratkaista nyt.

Harjoituksen lopuksi yhteisluennon pitänyt Pohjois-Pohjanmaan Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen puhui myös huoltovarmuudesta ja kotimaisen ruuantuotannon tilanteesta.

-Tällä hetkellä yhteiskunta; koko Eurooppa painiskelee energiariittävyyden turvaamiseksi, ruoantuotanto
on vaarassa ja yleinen epävarmuus välittyy taloudesta. Kaikki nämä heijastuvat suoraan ihmisten elämään ja elämässä pärjäämiseen.

Ensi talven mahdollinen sähköntarpeen
rajoittaminen edellyttää meiltä kaikilta valmistautumista siihen. Näyttää siltä, että viljasadosta
on tulossa keskinkertainen, joka on parempi kuin viime kesänä. Kuitenkin alueelliset vaihtelut ovat suuria. Tässä globaalissa tilanteessa Suomen oma alkutuotanto korostuu, myöskin
alueellisesti.

Meidän pitää huolehtia siitä, että alkutuotanto säilyy, Savolainen sanoi. (Savolaisen luennosta enemmän omassa blogikirjoituksessa.)

Terttu Niemelä

Lempi 2022

harjoituksen

tiedotusvastaava

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s