Vinka on NASTA-juttu!

VINKA-harjoituksen johtaja Helena Harska sekä Naisten valmiusliiton pääsihteeri Kaarina Suhonen istahtivat alas keskustelemaan tulevasta harjoituksesta. Artikkeli tapaamisesta on julkaistu Keski-Suomen Maanpuolustaja -lehdessä 4/2019.

Helena Harska ja Kaarina Suhonen suunnittelemassa Vinka-harjoitusta.

NASTA-harjoitukset ovat Naisten Valmiusliiton organisoimia, valtakunnallisia naisille kohdennettuja valmiusharjoituksia. Seuraava Keski-Suomessa pidettävä NASTA Vinka2020-harjoitus järjestetään Tikkakoskella ilmasotakoululla elokuun lopulla 2020. Harjoituksen johtajana toimii Helena Harska ja varajohtajana Anne-Marie Pelkonen. Edellisen kerran Tikkakoskella on järjestetty NASTA-harjoitus syksyllä 2015.

Varautumista poikkeustilanteisiin

Vinka-harjoituksen johtoryhmä kokoontui marraskuun lopulla. Suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa ja organisaation naiset innostuneita tulevasta haasteesta. Paikalla oli myös Naisten Valmiusliiton pääsihteeri Kaarina Suhonen.

”Valmiusliiton toiminta ei ole sotilaallista, vaan tarkoituksena on antaa taitoa toimia kaikenlaisissa arjen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Esimerkiksi NASTA-harjoituksessa ei opeteta käyttämään aseita, mutta voidaan opettaa, miten kohdata räjähteitä tai aseita ja miten ne on mahdollista tehdä vaarattomaksi”, Suhonen selventää.

”Harjoituksissa ei ole armeijasta tuttuja sulkeisharjoituksia, mutta naiset voivat tutustua samalla myös varuskunnan arkeen ja yksi harjoituksiin olennaisena osana kuuluva harjoitus on muodossa liikkuminen. Se on turvallinen tapa siirtää suuria ryhmiä, mutta se ei tee toiminnasta sinänsä sotilaallista”, Suhonen kertoo.

Tikkakoski on Suhoselle tuttu paikka.

”Olin kutsuvieraana Syyslento 2015-harjoituksessa ja osallistunut monille eri kursseille, joita alueella on pidetty. Harjoitusten järjestäminen eri varuskunnissa on myös rikkaus, joka mahdollistaa toimintaympäristön (maa-, meri- ja ilmavoimat) mahdollisuuksien hyödyntämisen kurssien valinnassa, Suhonen kertoo.

Varsinkin nuoria naisia halutaan innostaa osallistumaan kursseille.

”Osa kurssilaisista haluaa tietää samalla mitä on vapaaehtoinen maanpuolustus ja nähdä samalla varuskunnan toimintaa, jos miettii mahdollista asepalvelusta.”, Suhonen mainitsee.

NASTAA tekemistä naisille

Harjoituksen johtaja Helena Harska on sitoutunut siihen, että harjoituksesta tulee osallistujille upea kokemus. Johdettavana on iso organisaatio, jossa jokaisella on oma roolinsa. Harska pitää vankasti kaikki langat käsissään.

”Meillä on erinomaiset Naisten Valmiusliiton laatimat NASTA-harjoitusohjeet. Niitä noudattamalla ja pätevien päälliköiden ja heidän tiimiensä kanssa yhteistyössä ”langoista saa neulottua” hyvän harjoituksen ja yöunetkaan eivät kärsi.”, Harska sanoo.

Harjoituksen nimi Vinka on tuttu Tikkakoskelaisille, mutta ei välttämättä laajemmin.

”Kun nimeä mietittiin, oli ajatuksena löytää nimi, joka kuvaa Keski-Suomessa järjestettävää NASTA-harjoitusta. Mikäpä paremmin kuvaisi NASTA-harjoitusta Ilmasotakoulussa Jyväskylän varuskunnassa Tikkakoskella, kuin suomalaisvalmisteinen alkeiskoulukone Valmet Vinka. Siitä nimi VINKA 2020.”, Harska kertoo nimen taustasta.

Harjoituksen johtaja ei ehdi itse seuraamaan kursseja kovinkaan paljon, mutta kehottaa kaikkia tutustumaan tarjontaan

”Kaikki 10 kurssia ovat todella mielenkiintoisia, mutta jos osallistuisin tähän harjoitukseen kurssilaisena ja yksi pitäisi valita, se olisi Drone-kurssi [Lentopelastajan perehdytyskurssi].”, Harska pohtii.

Kyseistä kurssia ei ole aiemmin harjoituksissa ollut ja se tuleekin varmasti herättämään kiinnostusta myös osallistujissa.

Teksti ja kuva: Eeva-Kaisa Rouhiainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s