Parolannummen maisemissa pureudutaan toukokuun viimeisenä viikonloppuna huippusuosittuihin aiheisiin, kuten kyberturvallisuuteen, henkiseen kriisinkestävyyteen ja jokanaisen selviytymispakin sisältöön. Neljäntenä kurssina mukana on kouluttajakoulutus, jonka tavoitteena on saada toimintaan mukaan varautumisen ja turvallisuuden kursseille lisää motivoituneita, osaavia kouluttajia.
Niin kutsuttu PikkuNASTA ei ole isosiskoaan vähäisempi kuin kurssien lukumäärässä. Perjantaina aloitetaan kuitenkin vasta kello 17 ja harjoitus päättyy perinteisesti sunnuntaina kello 15. Kurssit ovat yhtä laajoja kuin muissakin NASTA-harjoituksissa.
Hämäläisessä ilmassa on innostunutta odotusta ja riemullista mieltä kevään edetessä kohti toukokuuta. Leopardi-harjoituksen työrukkaset ovat tavanneet ahkerasti Hämeen linnan kupeessa Ojennuslaitoksella. Kurssien johto ja kouluttajat ovat päivittäneet kuulumisiaan niin toisilleen kuin harjoituksen organisaatiolle.
- Mun viesti on ollut, että harjoitus vedetään hyvällä ja positiivisella ilmeellä, koska tekijöinä on energisiä ja tekeviä… ja ennen kaikkea, upeita Naisia…., sanoo harjoituksen johtaja Katja Koukkula.
Ja hyvällä mallilla ollaankin, valmiina vastaanottamaan oppimishalukkaat kurssilaiset vastaan. Harjoitus on ylpeä ja kiitollinen erinomaisista kouluttajistaan. Christina Forsgård on kyberturvallisuusasioissa alati ajan hermolla, Pia Yli-Pirilän ohjauksessa herkkyys ja jämäkkyys kohtaavat resilienssinä kriisissä, useat Jokanaisen selviytymispakin kouluttajat saattavat haltuun kukin oman erityisalueensa tiedot ja taidot. Kouluttajia puolestaan valmentaa viestinnän moniottelija Katleena Kortesuo.
Osallistuminen maksaa 70 euroa, sisältäen kasarmi- tai puolijoukkuetelttamajoituksen kurssin mukaan, varustuksen sekä ruuat. Kouluttajakoulutus on osallistujille maksuton. Jokanaisen selviytymispakki yöpyy maastossa, Henkinen kriisinkestävyys yöpyy toisen yön maastossa. Ilmoittautuminen päättyy 29. huhtikuuta.
Lämpimästi tervetuloa toukokuiseen Hämeeseen!
#Leopardi2019
Parolannummi 24.-26.5.2019