Pää ja jalat toimivat yhdessä

MSO etsintä -kurssilaiset eivät pelkää lunta eivätkä muutenkaan talvisia olosuhteita. Lunta oli haaroihin asti, kun Päivi Tuhkalainen “rämpi” viimeiselle rastilleen perjantai-iltana MSO etsinnän suunnistusharjoituksessa. Rasti löytyi, ja naisen tyytyväisyys näkyi naamasta leveänä hymynä.

-Olen kyllä suunnistanut ennenkin, mutta niin harvoin, että kompassin käyttö ehtii välillä unohtua. Oli tosi kiva päästä tositoimiin oppilaana, sanoo raisiolainen, joka toimii maanpuolustusnaisissa ja MPK:ssa.

-Viimeksi helmikuussa olin naisten talvitaidot -kurssin järjestelyissä, mutta en itse ehtinyt hiihtämään. Se vähän harmittaa nyt kun oltiin etsinnän maastoharjoituksessa Pahkamaalla. Mutta hyvin sekin meni, hän kertoo.

Kurssilaiset etsivät maastoon merkityltä alueelta kouluttajien sinne piilottamia asioita ja rasteja.

Talviolosuhteet ovat kyllä haasteelliset verrattuna kesään, mutta siinä on oma viehätyksensä, kesäihmiseksi tunnustautuva Tuhkalainen sanoo.

Pahkamaankaan olosuhteita ei voinut moittia. Kevätaurinko paistoi ja sai kurssilaisten posket hehkumaan yhdessä innostuksen ja huumorin kanssa.

MSO-etsinnän kolmen hengen partio
Huoltotauko

MSO etsintä -kurssin johtaja Raija Setälä ja varajohtaja Ulla Rontti kehuvat kurssilaisten innostuneisuutta ja pelottomuutta kohdata pohjoisen talviset olosuhteet. Kurssi nimenomaan hyödyntää lumisia olosuhteita, mikä on huomioitava pukeutumista myöten.

-Mitä ei täysin hallitse, se korvataan asenteella. Ilon kautta toimitaan. Kyllä meillä kurssin lopuksi pää ja jalat toimivat yhteen, Rontti nauraa.

Meillä on kyllä niin pätevät kouluttajat, että kaikki sujuu, johtajat kehuvat MSO asiantuntijoita Pekka Koivukangasta ja Reijo Köngästä. Suunnistuksen saloihin kurssilaiset perehdyttää kuusamolainen Yrjö Säkkinen ja ensiavussa hypotermian tunnistamiseen ja hoitoon opastaa Sippo Nevalainen.

-Ihan varmasti kurssin jälkeen naiset osaavat toimia etsinnässä ja kadonneen henkilön pelastustehtävässä eri maasto-olosuhteissa, erityisesti talvella, Setälä sanoo.

Kurssi antaa tietoa MSO etsinnän menetelmistä ja siitä, miten viranomaiset toimivat yhteistyössä järjestöjen vapaaehtoisten kanssa etsintätilanteissa.

-MSO etsintä on poliisijohtoinen etsintämuoto, jonka suurin hyöty on siinä, että siinä etsintä voidaan käynnistää pienellä ihmismäärällä, kertoo kouluttaja Reijo Köngäs.

Jo kolme ihmistä voi käynnistää etsinnän tietyllä alueella eikä heidän tarvitse odottaa suuria etsintäjoukkoja paikalle. Etsinnässä hyödynnetään siviilien osaaminen, ja käytetään muissakin etsinnöissä käytössä olevaa kalustoa helikoptereista droneihin.

Mutta ihminen on a ja o, koska hän pystyy liikkumaan maastossa tehokkaasti. Menetelmä on todettu tehokkaammaksi kuin perinteinen haravaetsintä, jossa 10-15 henkilöä etsii tiettyä aluetta. MSO etsinnässä taas jo kolme ihmistä saa suunnitella itse, miten alue tutkitaan ja missä tahdissa.

-Etsijöitä voi toki olla enemmänkin, jos kohde sitä vaatii. Esimerkiksi Posiolla etsittiin pikkupoikaa 120 hengen voimin.

Menetelmää on käytetty länsimaissa jo toisen maailmansodan aikana, mutta se on rantautunut Suomeen pohjoisen kautta. Ruotsissa menetelmää on käytetty vuosikymmeniä tunturilapissa.

Teksti: Terttu Niemelä

Kuvat:  Pilvi Vihanta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s