Liikenteeseen uusin taidoin

Teksti: Laura Noreila, kuvat: Laura Noreila ja Annu Kajanne
Ensimmäistä kertaa NASTA-harjoitukseen osallistuneet espoolaiset Christina Ågren (kuvassa oik.) ja Hannele Nybo (vas.) nauttivat liikenneturvallisuus- ja B-ajoneuvokoulutus -kurssista.
”Vaikka ohjelma on hyvin tiukka, se on myös tosi antoisa. Olemme lentäneet luennolta tai tapahtumasta toiseen. Kaiken kruunaa hieno sää”, hymyilivät rouvat.
 ”Pääsimme ajamaan soramonttuun maastoautoilla ja Pasi-miehistönkuljetusautolla. Opimme kuorman sijoittelusta, auton nesteistä, renkaiden kunnosta ja auton huoltoasioista. Vaikka mieheni ihmetteli miksi menen tälle kurssille, pidin pääni ja olen tyytyväinen oppimaani”, sanoi Hannele.
Liikenneturvallisuus ja puolustusvoimien B-ajolupa -kurssi ja tosielämän ensiapu -kurssi yhdistivät voimansa lauantaina iltapäivällä yhteiseen käytännön treeniin: toimimiseen liikenneonnettomuudessa. Kuvitellussa tilanteessa Syndalenista Dragsvikiin ajanut bussi oli joutunut liikenneonnettomuuteen, jossa osallisena oli myös polkupyöriä. Osallistujat jaettiin ryhmiin: kuljettajiin, loukkaantuneisiin, vapaaehtoisiin pelastajiin ja tarkkailijoihin.
Nyt ensiapulaukut ovat molemmat tuolla puolella autoja ja täälläkin on loukkaantuneita, miettivät Christina ja Hannele asiantuntevasti seuratessaan tarkkailijoina onnettomuusharjoitusta kentän laidalla. He uskoivat ehdottomasti voivansa hyödyntää uusia taitojaan liikenteessä ja suunittelivat tulevansa NASTA-harjoitukseen jatkossakin, mikäli vain kiinnostavia kursseja on tarjolla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s